sunnuntai 23. lokakuuta 2011

EK3 Siilinjärvi

Syksyn viimeinen PK koe oli Siilinjärvellä. Reissuun ihan yssikseen, aamulla ajelin kolmatta tuntia pimeydessä ja tiet olivat pikkasen jäässä Iisalmeen saakka. Siilissä lähdettiin ensin maastoon, ja aamu alkoi jäljellä.En muista pisteitä.
Jälki oli aika pienellä alueella, jana ok, jäljesti hienosti, mutta silti toinen keppi jäi.Blaah, masentavaa heti alkuun.... Toisena vuorossa pudotettu. Hieman jänskätti, silla rata oli kuusikossa, missä isojen puiden alaoksat peittivät näkyvyyden lähetyspaikalta pudotuspaikalle. Me ku treenataan liian luksusmaastoissa;) No, Ruu lähti ku ammuttuna, ja näin sen tulevan tumppu suussa kohti. Tuomari+harjoittelija juttelivat keskenään, ja vähän ennen mua Ruu kääntyikin sit heitä kohti kun ei nähnyt mua. Jouduin vähän huikkaamaan,että täällä mää oon. Tarkkuudessa ei kauan nokka tuhissut. Hakuradalla kävi eka lähetyksellä niin,että Ruska satutti hieman itseään radalla olleisiin kaadettuihin risukkoihin/rankoihin. Se palasi takaisin, ja oli vähän epävarma. Kannuksessahan jäi liiveistä kiinni niin,että jouduin käydä irroittamassa. Hakurata toimi kuiten aika hyvin, ja molemmat ukot nousi. Viimeisenä esineruutu. Siinä meni ohjaajalla kyllä hetki ihmetellessä, kun sinne "kanjonin" reunalle tulin:) Pari metriä lähetyslinjalta alue "putosi" varmaan 15metriä rinnettä alas, alhaalla vähän tasaista ja samanlainen nousu ylös. Eka pistolla nousi eka ihan edestä. Harmitti, kun en ehtinyt hihkaista sitä kannustushuutoani;) Ruska irtosi hienosti kanjoniin ja takalinjalle saakka, ja sieltä jostain toinen esine. Sekin nousi niin huomaamatta, että en ehtinyt hihkaista. Arvelen että tämä pieni kannustus olisi ollut tarpeen, sillä kolmatta ei nostanut, vaikka kävi sen merkkaamassa. Meidän esineruudun ongelma siis.
Maasto meni siis aika mallikkaasti, jäljeltä pois harmilliset 10p. ja muista vähän, maastosta 172pistettä.
Tottikseen siis ihan positiivisin mielin, mutta aina ei mene niinkuin luulis...Kenttä oli märkä, kehottivat mennä suorittamaan kumppareissa. No, ei siinä mitään, se ei nyt meidän suoritusta pilannut, vaan Ruska oli hirvittävillä kierroksilla. Päivän työskentelyn jälkeen, niin.... Homma vaan levisi käsiin, ja pisteet alle 70, eipä voinut enempää harmittaa, kun koulari olisi ollut niin helppo nakki.Olin ihan maassa:(
Eipä ollut kovin katossa fiilikset ajella kotiin...mutta minkäs teet. Ruska on ihana, vaikkakin välillä sikaärsyttävä ollessaan riemua täynnä tottiskentällä;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti