lauantai 30. kesäkuuta 2012

Loma alkaa perinteisesti...

...Yötön Yö Kemin palveluskoirakokeissa.Ja näistä kisoista ei jäänyt paljon jälkipolville kerrottavaa. Surkealla tottis esityksellä 81pistettä,ei todellakaan ollut sen arvoista. Vesisade alkoi tottisten jälkeen, siirryttiin maastoon.Ekana esineruutu,josta nousi vain yksi, siitä heti tarkkuuteen. Ja tässä aloin miettiä, mikä nyt on hätänä, kun normaalisti Ruska hakee pikkuesineen muutamassa sekunnissa, niin nyt jouduin käskyttämään sitä ruutuun monia monia kertoja:( Kolikko nousi just ennen ajan päättymistä, mutta jotain nyt mätti,ei ikinä ole työskennellyt pikkuruudussa noin:(
Mietin,keskeytänkö heti, mutta päätin ajaa vielä valmiin jäljen ja katsoa miltä meno siellä näyttää. Odotuspaikalla nähtiin sitten hirviemo kahden vasan kanssa juoksevan tien yli ruutuja kohti. Ja ei mennyt kauan kun lauma tuli takaisin, talloen samalla yhden 3-luokan janoista. Arvonnassa tuo jälki ei mulle osunut, mutta meillä nousi yksi keppi, ja sit tultiin tielle missä Ruska jatkoi matkaa tien yli tuoreiden hirvenjälkien perässä. Palasin takaisin, mutta kun mitään paikkaa mistä jatkaa jälkeä ei alkanut tulla vastaan, niin palattiin tielle. Ja siellä olikin sit nähty tämä hirvieläin juosseen siitä yli. Autolle oli matkaa muuan sata metriä,eli ihan vikasuuntaan tultiin:) Onneksi hirvi oli mennyt tien yli,ettemme paineneet sen perässä kovin syvälle metikköön! Kisa jäi meiltä siihen,en nähnyt mitään järkeä lähteä enää hakualueelle.Vettä tuli kahdenkin esterin per***stä, joten vaihdoin kuivat ylle ja nokka kohti Rovaniemeä.
Ja ne kaksi muuta kolmosen koiraa eivät olleet päässeet janalta paljon mihinkään, eli hirvet sotki ne jäljet ihan täysin.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Erkkaria ja paljon muutakin kivaa:)

Erkkarireissuun lähtö ei voinut enempää vastustaa,kun matkakaverini Annelle nousi lähes 40 asteen kuume.Lähdin sit yksin ajelemaan,peruin pe-la majapaikan Porvoosta,ja Minna näppäränä hommasi minulle hetkessä majoituksen Riitta-Liisan luota Jyväskylästä.Kävimme mutkan sari kasvattajan luona tekemässä uudet suunnitelmat lauantaille,peruin Kotkan KVn menon ja päätin viettää päivän Jyväskylässä. Illalla tapasin myös Kisman veljen Dannyn uudet omistajat, jotka lähtivät kohti Hesaa hakemaan Kisman kasvattajaa Juditia koneelta. Teimme Sarin kanssa Juditin onnelliseksi mahdollistamalla hänelle matkan suomeen,tuomaan Danny tänne ja samalla näkemään erkkari ja pala suomea:)

Minä majoituin Riitta-Liisan luokse Ruskan,Rallin ja Kisman kanssa,kiitos ihanasta majapaikasta,muonituksesta ja kaikesta! Meillä yö oli vähän levoton, kun 03.35 soi puhelin,ja äkäinen Porvoon majatalon täti soittaa,että täällä on pedit ja aamupala odottamassa,missä me olemme? Voihan prkl,siinä sit väännettiin hetki,ennenkuin täti ymmärsi että tämähän sovittiin jo päivällä peruutetuksi.Ja eipähän siinä enää tullut uni silmään.

Aamusella Riitta-Liisa lähti SM agikisapaikalle,me pakkasimme kamppeemme ja suuntasimme Palokkaan. Kisma pääsi tapaamaan jälleen kasvattajansa sekä Dragon veljensä:) Aamu menikin painiessa,kun paikalla oli myös sukulaiskoira Pyry.Kävimme aamulenkillä Tuiskun ja omien kanssa,ja Judit otti ihania kuvia.

3 sukupolvea,Tuisku,Ruska ja Ralli


Mutauimari Ruska


Ralli


Tuisku

Päivän päälle lähdimme Juditin ja koirien kanssa katsomaan AGI SM tunnelmia,koirat pääsivät uimaan ja teimme mutkan Marjolla pentuvierailulla,navigaattori pimeni ja oltiin vähän hukassakin;) Puhelu Jannelle, ja opettelin siinä sit vaihtamaan Volvoon sulakkeenkin.Ja navi toimi taas!

Kisma eka kertaa uimassa,ja ihan sankari tässä hommassa:)

Iltapäivällä lähdimme sitten sukulaiskoirien kanssa lenkille,ja tällekin reissulle sattumia riitti... Lähdin näyttämään Juditille suolampea,kun koirat Ruska etunenässä kirmasivat sinne myös.Yhtäkkiä tajusin,että Kisma oli hötteikössä,väsynyt pentu koitti päästä siltä pois,mutta sammal oli alla pehmeää...Sen enempää ajattelematta heitin kamat käsistäni ja kontalleen hötteikön reunalle nostamaan pikkuinen ylös. Säikähdyksellä selvittiin.Ja vähän olimme molemmat mutaisia...Eli uimareissu oli tarpeen tämän jälkeen.

Minä,Mirva,Leevi ja Riikka sekä koiruudet
TVA;)Ruska,Kisma,Ralli,Tuisku,Pyry ja Danny









Vauhdikkaan päivän jälkeen kävimme Annen ja Minnan luona syömässä,kiitos ihanat, ja otimme Jipon kyytiin ja suuntasimme kohti Lappeenrantaa.Perillä meitä odotti mukava majoituspaikka sekä Arja ja Otto&Soolo. Yöpuille,mutta uni ei tullutkaan,ja 3 tunnin unilla erkkariin....

Onneksi otin siskolta teltan mukaan,sillä näyttelypäivästä tuli rankkasateinen:( Vaikka kuinka kesämekossa yritin,niin oli pakko vetää jo vaatetta lisää,mutta loppupäivästä sai riisua ihan likomärät kamppeet pois.





ERI2 Eino,Pikkupaimenen True Magic





ERI Jippo Pikkupaimenen Ex-Treme Action





ERI Ralli Pikkupaimenen Ex-Press News





EH Ruska Pikkupaimenen Golden News



BIS kasvattajaryhmässä, tunnelma huipussaan;)
BIS veteraani Tuisku Pikkupaimenen Front Page News
ROP BIS2 Giira Pikkupaimenen Special Edition
Eli hieno päivä Sarilla jälleen kerran ISOSTI ONNEA:)

Kamat pakattiin kaatosateessa vikkelästi autoon, ja sovimme ruokatreffit vielä Arjan ja Annen kanssa Mikkelissä. Vähän ennen Mikkeliä kuului kolahdus katolta,ja yhtäkkiä näyttelyteltta lensi pitkin tietä....
Onneksi Arjalle oli turvaväli,ja hän ehti pysäyttää ja takana tulleet autot reagoivat asiaan hienosti väistäen. Boksi oli ilmeisesti mennyt huonosti lukkoon, ja antoi sit periksi:( Pieni säikähdys ja tutina,onneksi ei käynyt mitenkään kenellekään,ja telttakin säilyi ehyenä. Unkarin vieraani sai tällä reissulla kyllä suomalaista extremeä tarpeeksi....Hui:(
Ruokapaussi tuli tarpeeseen, ja siitä tiemme sit erosivat,me jatkoimme Juditin kanssa Kuopion kautta kotiin.

Seuraavan päivän vietimme hyvin nukkuen,ja hieman paikallisia nähtävyyksia katsellen.Oli todella ihana saada Judit käymään täällä pohjoisessa,ja hän ihastui maahamme kyllä niin hyvin,että seuraavaa reissua jo suunnitellaan:)
Kyynelet silmissä sanoimme heipat,uskomatonta kuinka nopeassa ajassa onkaan tapahtunut niin paljon,ja olen saanut uuden ihanan ystävän lisää.


mahanalus täynnä jalkoja;)





Koipeliinin liikettä









Kaikki kuvat@Judit Novak,kennel Bordermania

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

HK3 Raahe

Sunnuntai aamu ei ollut paras mahdollinen, ja mietin jo hetken jäänkö kotiin. Illalla olin kuitenkin päättänyt,että lähdemme kokeilemaan, auttoiko eilinen korjaussarja, joten ei kun matkaan. Matkaseuraksi Merja turisemaan,joten ei päässyt miettimään omia "synkeitä ajatuksia" ;)

Aloitimme maastossa, ja Ruu kolmas koira. Jännitti, mutta kun ekat pistot meni nappiin, aloin rentoutuun. Ruska teki hienoja pistoja, tosin juoksi ihan turhaan hirveitä lenkkejä, ja väsytti itseään.Ja sitten se tuli, töks. Maltoin mieleni, ja pieni murahdus ja Ruu irtosi.Huh...Ja voi sitä riemua kun viimeinen ukko nostettiin piilosta ylös!!!!!! Hlöetsintäradalle jäi -5p.

Esineruudussa pientä kikkailua taas, mutta kaikki kolme nousi ja -1p.

Tottiksessa meidän piti suorittaa ekana, mutta keskeytyksen takia Ruu joutui taas ekana paikallaoloon. Olin tosi tiukkana, ja noudotkin oli suht kohtuusiistit(jos niin voi sanoo...) Eteenmenossa treenimoka näkyi, mutta kokonaisuus ihan ok, ja sillä irtosi 84pistettä.

M194 T84 yht. 278p I-tulos ja haussa valiokello käyntiin!!!!!!!!!!!
Uskomatonta.... olin jo ajatellut,että jätän hakuilut tähän, jos tänään tökkii, ja jatkamme vain etsintäkokeessa. Sit se pelasi kuin unelma;)

SUURI kiitos ihanalla mammaryhmällemme aktiivisesta treenaamisesta,lapsille parhaista häiriöistä ja SPECIALkiitos Minnikselle, ilman sua Ruska tökkis vieläkin! Ootta parhaita:)

lauantai 9. kesäkuuta 2012

EeKoota Raahessa

Vaikka maastot on parhaat mahdolliset, ja sen päälle keli mtä mainioin, niin ei se vaan aina mene niinkuin sääntökirjassa sanotaan;) Keskeytimme kokeen maaston jälkeen, kun pisteitä plakkarissa -ei koulariin riittävät- 140p.

Jäljellä takajälki, ja jossain kohtaa mentiin kai kulma suoraksi, ja kierrettiin jotain ympyrää ja luulin jo että ihan hukassa ollaan...Sit nousi keppi,ja kolmaskin ja jälki loppui siihen. Eli 3 keppiä palautettiin. Tarkkuus oli loistava, noin 5sekunnin suoritus. Hakualueella tuuli pisti suorituksemme plörinäksi, eli ekalla sai hajun jostain, ja näytöllä ei hajua enää ollutkaan, eli valeilmaisu. Se ukko nousi hetken päästä, mutta sit alkoi se tökkiminen,enkä ihmettele...Nyt pisteet olivat maastosto 150, eli ei enää menetyksiä. Esineruudussa Ruska aloitti sit sen oman kivansa, eli merkkasi esineet, mutta toi vain kaksi. Pudotettu oli taas hieno, siinä ei pistemenetyksiä.
Haun jälkeen teimme korjaussarjan, eli pari pistoa suorapalkalla, ja ne tulivat kyllä hyvään saumaan:D