maanantai 5. heinäkuuta 2010

Rovaniemi ja eka jälkikoe kolmosluokassa

Sitä on ihminen ehkä hiukan pimeä, kun ilmoittautuu näihin karkeloihin aina yhtä innoissaan mukaan??!! Sunnuntai aamuna tienpäälle viiden jälkeen jotta ehtii Rovaniemelle puoli yhdeksään. Aamu aloitettiin tottiksilla, Ruska siellä loppupäässä eli ihan viimeisenä. Jännitti taas vaihteeksi, ja paikallaolossa neiti näppärä olikin käynyt seisomassa ja istumassa?? Seuraaminen oli sinnepäin, jättävät ok,ja päästiin noutoihin. 2kilon kapulalla hurja nouto,ja tuli ontuen takaisin. Puristelin jalkaa ja annoin liikkuea, ja ontuminen meni ohi,luulin että kopsahti vain jotenkin. Metrisellä sit hyppäs mut takaisin kiersi. Ja A este innolla eestaas. Arvostelussa huomasin verta, ja luulin että suupieli aukesi noudossa, kunnes yleisö antoi vinkin, tassu vuotaa. Ranteen antura oli auennut, ja verta oli ihan pirusti! Ja minä ihan shokissa,kun ehdin jo ajatella kaikkea pahinta... Arvostelun jälkeen tassu sit puhdistettiin ja sidottiin, suuri kiitos Pete ja Kirsi ja ketä kaikkia siinä olikaan apuna:) Ja side ei haitannut menoa, joten lähdimme metsään ja sovimme että jos Ruskaa ei side haittaa niin se saa jatkaa kisaa.
Esineruudussa neiti painoi kuin aropiru menemään, ei haitannut mikään ja kolme esinettä ylös. Eihän se tehnyt hyvää haavalle, ja sidetarpeet meni vaihtoon. Päätin kuitenkin jatkaa, jäljellä meno olisi kuitenkin hallittua.
Jäljelle lähtö oli aika takkuinen, ilmeisesti janan yli oli kävellyt joku,kun otti väärän jäljen(maastossa oli liikkunut ylimääräistä väkeä)Lopulta kuiten matkaan, ja Ruska ajoi kuin unelma jälkeä. Luulin että alusta jäi keppi,kun eka löytyi vasta kaukaa. Toien ekppi ylös ja pian sen jälkeen totaali kadotus,Ruska alkoi vain pyöriä ympäriinsä eikä mitään hajua. Ilmeisesti porotokka oli taas polkenut paikan yli. Ja jälkikaavion mukaan se eka keppi tosiaankin oli aiellä aika kaukana, eli jälki meni siihen asti hienosti:)
No näillehän ei mahda mitään,sielä tuli kokeneempiakin koiria takaisin yhden-kahden kepin kassa, ja samanlailla oli koira alkanut pörräämään. Hyvää tuuria! Mutta päästiinpä lähtemään sti aikoinaan kotiin....jos jotain positiivista tahtoo löytää;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti