perjantai 31. joulukuuta 2010

Hyvää uutta Vuotta 2011



Toivotamme hyvää ja menestyksellistä vuotta 2011

Mennyt vuosi 2010 oli harrastusrintamalla erittäin menestyksekäs, saavutimme monia tavoitteitamme ja muutama yllätyskin mahtui mukaan:) Ja Pikku-Ruut aloittivat kisailunsa kukin tahollaan, ja olemme todella ylpeitä kaikkien saavutuksista.Rakasta Kitkaa ikuisesti muistaen. Suuri KIITOS Tiina,Netta,Emmi,Minna,Anette ja Mads, emme olisi parempia koteja voineet Pikku-Ruut pentueelle löytää<3

Innolla odotamme ensi vuotta, ja mitä kaikkea ehdimmekään saada aikaan!

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Hyvää Joulua



Rauhallista Joulun aikaa kaikille ystävillemme!
Toivottelevat,
Katja&Janne Senta&Ruska

maanantai 13. joulukuuta 2010

Kohti tulevaa vuotta 2011....


Kuva:Saara Kangasniemi

Tulevaan vuoteen valmistaudumme odottamalla Ruskan juoksuja alkavaksi.
Pentusuunnitelmat on lyöty lukkoon, Sari astuttaa Ruskan tähän juoksuun ja pentuja tulossa Kennel Pikkupaimenen nimiin. Urossuunnitelmat,PlanA ja PlanB julkaistaan myöhemmin, kuten myös pentublogi, josta löytyvät sitten yhteystietomme kyselyjä varten. Peukut pystyyn!!!!!

Ensi vuoden suunnitelmissa on keikkailla muutama näyttely ja PK kokeita. Tokoja kisaamme, jos joku ihme inspis meidät vielä siihen lajiin innostaa:) KVA kello käy, ja jälkikokeet ovat etusijalla. Tavoitteena saada valiokello käyntiin myös etsintäkokeen saralla, ja jos saamme haun toimimaan, niin ehdottomasti myös siellä on tavoitteet korkealla. Ja toivottavasti pääsemme mukaan myös viestitreeneihin ensi kesänä. Mikäli Ruskan pentusuunnitelmat onnistuvat odotetusti, ja maitobaarista löytyy Ruskan kaltainen tulevaisuuden lupaus, meille jää pentu kotiin kasvamaan. Ja sehän tulee työllistämään ohjaajaa aika paljon, jos on kaksi intopiukeeta treenattavana;) Eli jännityksellä ja suurella innolla odottelemaan ensi vuotta!!!

2010 näyttelyt pakettiin


Tämä vuosi oli aika makea näyttelyiden suhteen.
Ruskalla takana 13 näyttelyä, joista kaikista laatuarvosana ERInomainen.
6 kertaa ROP, lisäksi Alavuden ryhmiksessä RYP1 ja BIS2
Erikoisnäyttelyssä koko potti kotiin, erkkarin ROP ja BIS
Lisäksi Ruskalle vahvistettiin C.I.E eli kansainvälinen näyttelyvalion arvo.

Messari 11-12.12.


Kuva:Saara Kangasniemi

Helsinki ja vuoden viimeiset näyttelyt.Reissu joka piti jättää väliin, mutta niin sitä taas lähdettiin....Jälkiviisaana hyvä sanoa, ois voinut jäädä väliin ;)

Menomatkalla Volvo alkoi piiputtamaan moottorihuoltoa ennen Viitasaarta. Ei siis reissua ilman vastoinkäymisiä! Sinne se hyytyi tien päälle, lähti onneksi käyntiin ja päästiin pysäkille. Onni on oma huoltomies, jolla ei mene sormi suuhun vaan konepellin alle. Ja jännityksellä jatkoimme matkaa, joka menikin sitten hyvin loppuun saakka! Tehtiin mutka Espoossa hovikampaaja Tiian luona, mistä majapaikkaamme Ohrakujalle. Kiitos taas kerran Outi&Rami yösijasta ja muonituksesta!!! Hesassa oli sitten lunta ihan kuin joulumaassa ikään, eipä käy kateeksi kaupunkiasuminen,ja etenkään autojen parkkeeraaminen siellä kinosten keskellä.

Lauantaipäivä messarin Helsinki Winner showssa sujui mukavasti, Rallille ERI3 ja Ruskalle ERI2.Eipä juhlimista, tosin kuulin myöhemmin, että irkkutuomari arvosteli eka kertaa bordercollieita, ihan mielenkiintoista. Ja samaan syssyyn uutiset tuomarimuutoksesta sunnuntaille, sijainen oli pieni arvoitus, arvostellut BCtä viimeksi 2008... Sunnuntaina tulosena Ruskalle ERI1 (ainoa käyttöluokassa) ja Rallille ensimmäinen EH, PN kehässä Ruska ja Retku, ainoa punaiset laitettiin heti jonon viimeisiksi ja ensimmäisinä ulos kehästä. Eli ei vissiin väri miellyttänyt;) Että sellainen näytelmäturnee tällä kertaa:) Onneksi oli hyvää seuraa kehän laidalla, ja nämä "pettymykset" osaa jo ottaa huumorilla:)

Ja päästiinpä aikoinaan kotimatkalle! Saatiin ajaa hyvässä kelissä koko matka, välillä pysähdyimme palluttelemaan Tazman pentuja ja tekemässä pentusuunnitelmia Sari-kasvattajan luona. Ja illan pimeydessä Haapavedelle, missä Senta-muori sai hepulit meidät nähdessään!

perjantai 26. marraskuuta 2010

Lääkekuurilaiset

Sentalla on mennyt nyt kolmisen viikkon Rinexin pissalääkettä, ja mitään vaikutusta ei ole näkynyt:( Saimme reseptin kolmen kuukauden lääkitykseen, mutta taidamme nyt miettiä uutta eläinläkäri käyntiä, ja viimeisiä neuvoja tähän vaivaan. Joka yön jäljiltä peti on märkä, pissaläiskiä 2-3. Viimeisen iltapissan ja aamulla ulospääsyn väli on kuitenkin vain 6-7 tuntia, eli ei kyllä pitkä ole tuo pidätyskyky. Odotin niin paljon tältä lääkkeltä,mutta ei...saa nähdä saammeko enää mitään toivoa, että tuo valskaaminen loppuisi:(



Ruskan antibiootti kuuri on ohi, ja haavaa on hoidettu Betadinella 3 kertaa päivässä. Ruska on nuollut haavaa harvakseltaan, en halunnut alkaa kaulurin kanssa pelaamaan. Haava on pienentynyt jo puoleen, se on ollut koko ajan tosi hyvän näköinen.Puolitoista viikkoa on jo mennyt, eli tosi hitaasti paraneva paikka.Mutta tuo loppuun umpeutuminen meneekin nyt nopeammin, kun se on päässyt hyvään alkuun. Vieläkin kauhistuttaa ajatus, miten olisi voinut käydä:( huh... tällä viikolla ollaan palattu normielämään, saikkuja kun Ruskan kanssa on aika toivoton pitää. Se pomppii tasajalkaa ilmassa,jos täällä ei tapahdu mitään;)

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Vieraskirja

poistettu käytöstä kotisivuilta.
Vieraskirjan käyttö on ollut vähäistä, ja toisekseen vieraskirja ei ole fiksu paikka kysellä pentuasioista. Yhteydenotot sähköpostitse,kiitos:)

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Hole in one:(



Jyväskylän reissun jälkeen ihmeteltiin Ruskan vaitonaisuutta. Ajattelin,että sillä on vain paikat nyt "jumissa" sellaista kiihdytyskisaa kun Rallin kanssa pitivät koko viikonlopun.Tiistaina sama jatkui, käytiin sitten ulkona ja piilottelin esineitä pihalle.Ruska oli töissä mukana 100% eli täysillä. Sisälle tultua, meni taas vaisuksi,alkoi läähetellä ja maiskutella.

Sitten tutkin sen suun, ei mitään, ja aloin laittamaan sitä kyljelle makuulle,katsoakseni mahan alustan. Neiti pisti täysillä hanttiin ja jopa murahti! Kyljelle siis nostamalla, ja reikä pisti heti silmään. Peukalo mahtuisi siitä sisään:( Hätäiseen soittelemaan päivystäville eläinlääkäreille.Reikä on tosi siisti, en tiedä onko se edes valunut verta? Se ei punoittanut,eikä puristeltaessa arista sitä, eli näistä päättelimme,ettei sinne ole mitään jäänyt sisään. Ja kun arvelin sen tulleen sunnuntaina, ei sitä voitu enää tikata. Joten ell mielestä antibiootti kuurille sekä puhdistusta Betadinella. Haimme antibiootin samalle illalle, ja heti seuraavana päivänä kahden lääkkeen jälkeen Ruska on taas oma itsensä.

On aika pelottavaa, mitä sitä tuolla metsälenkillä voikaan sattua. Meillä oli enkeli matkassa, kun olen niistä pahoista kepin lävistyksistäkin kuullut:( Jatkossa ehkä ajattelee, minne päästää kaksi hurvatonta juoksemaan...

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

13.11.2010 Jyväskylä KV



Perjantaina jo hyvissä ajoin tien päälle. Kärsämäellä koiravahvuus kasvoi kolmeen, kun Ralli lähti sieltä mukaamme. Pikkulikka sopii hyvin porukkaan, ja asettui hyvin matkantekoon. Palokassa suuntasimme ensin Laajavuoreen, missä kiivettiin rinne melkein ylös. Ja koirat revittelivät sydämensä kyllyydestä. Illaksi parkkeerasimme Sarin parkkiruutuun, ja vietimme mukavaa iltaa kasvattajamme luona kuulumisia vaihtaen ja tulevia suunnitellen. Välillä vähän unta palloon, ja aamulla jatkoimme jo kuuden jälkeen turinointia:D

Matkan päätarkoitus oli tietenkin Jyväskylän KV näyttely. Pikkupaimenilla vahva edustus paikalla, ja sijoituksia ropisi. Ralli pääsi kehään taitavien handlaajien Jennan ja Karoliinan kanssa, ja esiintyi edukseen vieraita jännäämättä. Jippo sai upean arvostelun, mutta jätkä on siinä iässä,että on vähän muut asiat mielessä ja häntä nousee lipuksi sen merkkinä;) Ruska käyttöluokassa ainoa koira, ja kehään mentyämme saimmekin esittää bordercollien liikettä neljän kierroksen ajan. Ja vielä muutama kierros senkin jälkeen.Elena Ruskovaara tuomaroi, ja hänellä oli harjoitusarvostelija mukana kehässä.

PU kehässä Ruskan veli Jarre upeasti PU1 CACIB. PN kehässä mukana Ruska,Ralli,Tuisku,Retku sekä Jarren tytär Ronja. Ja lopullinen järjestys PN1 Ruska PN2 ROP VET Tuisku PN3 SERT CACIB Ralli ja PN4 Retku, ja VaraSERT vielä Ronjalle.
ROP kehässä juoksi siis sisko ja sen veli, Ruskan liikkuessa itselleen ROP.


Meidän upeat koiramme:)

Kasvattajaluokassa mukana Ruska,Jarre,Tuisku ja Ralli ja sillä porukalla Sarin Pikupaimenille Kasv.1KP, onnea sari.Aivan upea päivä!!! Ryhmissä ei BCt tällä kertaa sijoittuneet, ja pitkän päivän jälkeen nautimme vielä mukavan päivällisen Sarin vanhempien kanssa. Kävimme vielä vaihtamassa päivän kuulumiset Sarilla, ja ajelimme sitten Vaajakoskelle juhlimaan Minnan kanssa sisarusten menestystä. Eipä paljon skumppaa tarvinnut vähien unien jälkeen...ja uni maistui pitkälle aamuun!


Koitappa mahtua tänne sekaan nukkumaan.....

Aamupäivästä lenkille, missä Ruska ja Ralli vetivät taas riemuissaan pitkin metsikköä, ja tuloksena Ruskalla anturaan palkeenkieli. Onneksi pakkaslumi jäähdytti hyvin, ja lenkkeiltiin vielä tovi kun Minna tuli koirineen mukaan. Kuusi bordercollieta nautti talviaamusta ja toisistaan:D Kotimatkalla jätettiin Ralli Palokkaan odottamaan Tiinaa, ja pääsimme ajelemaan kotiin valoisaan aikaan.

Taas yksi mukava reissu takana!

maanantai 8. marraskuuta 2010

8.11.20 Sentan eläinlääkärireissu



Pissan karkailu on taas päässyt valloilleen, öisin peti kastuu kunnolla, päivälläkin muutamina päivinä on pissaa tullut. Kävimme tänään eläinlääkärillä juttelemassa asioista. ELL tutki Sentan,kaikinpuolin kunnossa, rinnasta löytyi uusi pahkura, mutta ei muuta huomautettavaa. Kävimme ottamassa pissanäytteen, se kävi näppärästi parissa minuutissa:) Pissastakaan ei löytynyt mitään huomautettavaa. Puhuttiin Propaliinista ja päädyimme Rinex kuuriin, kaksi kuukautta eteenpäin sillä kuurilla pitäisi näyttää onko vaikutusta. Jos ei, niin sitten mennään verikokeisiin ja parempiin tutkimuksiin.

tiistai 2. marraskuuta 2010

PK-toko kausi paketissa



Näin se aika menee, siirryttiin marraskuulle ja talviaikaan. Edessä enää Jyväskylän sekä Messarin näyttelyt. Ennen paukkupakkasia ja lumia koitetaan jaksaa silti treenata, hakua,jälkeä sekä etsintäkokeen muita osioita.Ja tietenkin sitä tottista...tokot olemme unohtaneet,ja niihin ei enää panosteta,ainakaan toistaiseksi.Katsotaan keväällä, vieläkö toko iskee kipinää;)

Tämän vuoden tokoissa saavutettiin 10 kokeessa 4*ykköstulos, loput 2-ja3- tuloksia.Kyläkokeita näistä oli 4, pari "kokemuksenhaku" karsintakoetta,SM koe sekä Tallinnan ja 2*Norjan tokokokeet. Että ihan mielenkiintoisia juttuja on käyty kokeilemassa, ja saavutuksena Pohjoismaiden sekä Norjan tottelevaisuusvalion arvo.Ja siihen ollaan tyytyväisiä, ehkä meidän tavoitteet tokon osalta on saavutettu.

PK kokeita käytiin kesän aikana yllättävän monet. Kevään eka jälkikokeesta JK1. Kolme haun osalta epäonnistunutta etsintäkoetta.Toukokuulla saatiin myös JK2,käytiin pari JK3 koetta, joissa ei niinkään onnea mukana, kunnes Kiimingin PiirinMestaruuksissa JK3 ykköstuloksella ja PiirM hopeaa ja valiokello käyntiin! Perään JK3 kakkostuloksella, ja siirtyminen hakutreeneihin. Reilu kuukausi treeniä takana ja rohkeasti kokeilemaan, kaksi koetta joista jälkimmäisestä HK3 3-tuloksella. Koulari,joten en uskonut koskaan saavani. Ensi kesän tavoitteet on siis asetettu PK lajien puolelle, jälki ja etsintäkokeet ainakin kalenterissa, haun tulevaisuuden näyttää treenien edistyminen. Mutta intopiukeena ensi kevättä odotellessa......

Senta kulkee menossa mukana, helteisen kesän jälkeen Senta on piristynyt ja on kuin eri koira. Menoa ei hidasta mikään, ainoa ikävä vaiva on pissankarkailun paheneminen. Propaliinisiirapin annostusta on lisätty tuloksetta, ja öisin peti kastuu reilusti. Ja harmikseni viime aikoina on myös päivällä tullut pissaa sisälle. Ensi maanantaina menemme eläinlääkäriin, vielä pitäisi olla lukemani mukaan mahdollista kokeilla hormonilääkitystä. Toivotaan,että saamme Sentalle vielä avun tähän ikävään vaivaan!

maanantai 25. lokakuuta 2010

HK3 24.10.

Sunnuntai aamuna oli kyllä taas sellainen fiilis,että mihinkä sitä taas ollaan menossa? Seinäjoelta kotiuduttiin seiskan jälkeen illalla,ja taas mennään.

TervaNuuskujen hakukoe Oulussa, taas pienellä treenimielellä mukaan.Viikolla saimme muutaman hyvän treenin alle,noh hyvän ja hyvän, mutta treenin kumminkin...Pari päivää reissussa ei ole hyvä ennen tottista, ja 77pisteen suoritus oli aika karsea. Ruskalla oli oikeasti noutokapulan kuvat silmissä koko suorituksen ajan,kuumakalle! Ja taas kohti maastoja. Tein omia lähetys harjoituksia tienpientareella omaa suoritusta odotellassa. Mutta eihän se siellä maastossa sitten niin mennytkään? Taas aloitimme valeella,ja olihan se jännä jatkaa siitä matkaa...joka kerta kun Ruska toi rullan, mietin, onko se nyt tässä jos lähden näytölle? Mutta rullan tuonnit oli varmoja siitä eteenpäin, ja sinnikkäästi jatkoimme loppuun saakka ja kaikki ukot nousi. Siitä valeesta sekä lähetyksessämme olevasta ongelmasta johtuen kuitenkin työskentelypisteen tipahtivat ymmärrettävästi alas, ja räävimme kokoon 139p. Paljon on parantamisen varaa vielä! Pitkän päivän päätteeksi esineruutu, josta laskin yhdenkin riittävän, jos työskentelee hyvin. Ja taisi olla ohjaajalla liikaa paineita, kun ei liikkunut etulinjalla lähetyksissä kuten normaalisti.Ruska teki kovasti töitä alueen takana ja keskellä, kun kaksi esinettä oli aika etureunassa aluetta. Yksi nousi siis heti, ja toinen ihan ajan päättymisen jälkeen.

HK3 koulari pisteillä 228 III-tulos. Ei tätä nyt kauheasti tehnyt mieli juhlia, mutta loppujen lopuksi olen iloinen koularista, jota en koskaan uskonut saavuttavani.
Suuren suuri kiitos treenikavereille, tämä syksy on pitkästä aika taas innostanut treenaamaan hakua, ja jotain kehitystä on tapahtunut. Jatkamme treenejä lumille saakka, ja innolla odotan ensi kevättä! Sitten onkin suuremmat tavoitteet edessä, uusia lajeja ja haasteita luvassa!

Seinäjoki KV 23.10.,

Matkailu avartaa,jälleen:)
Seinäjoen keikkaa mietittiin viimeiseen päivään, siis että millä lähdetään liikenteeseen, kesä- vai talvirenkailla? Päätimme pienestä lumisateen uhasta huolimatta lähteä asuntoauton kesärenkailla liikkeelle, siinä ei siis muita renkaita satu olemaankaan! Ei ihan hulluutamme, vaan tarkoitus oli käydä autokauppoja hieromassa matkan varrella. Menomatka olikin ihan kiva keli, Kokkolassa huonoa tuuria,katsomamme auto oli myyty aamulla. Matka jatkui Seinäjoelle, ja ilta pimeni päästyämme perille. Päädyimme Seinäjoki Areenan parkkikselle yöksi. Siinä sitten unten maille ja yöllä heräsin kun tuuli puisti autoa. Aikani sitä kuuntelin, ja nousin ylös.Ulkona oli lunta about 10cm, ja samaan huomasin että meiltä oli lämmöt sammuneet, eikä lämmitin käynnistynyt millään. Herätys komppaniassa 01.30 ja vikaa etsimään.Kello kävi kolmea yöllä, kun lopulta löytyi palanut sulake, ja saimme kämpän taas lämpimäksi;) Mutta kuten arvata saattaa,loppuyön kuuntelin huriseeko lämmitin, ja toisella korvalla -kuulin- kuinka toinen "lämmitin" hurisi,suorastaan kuorsasi, siinä vieressä.....

Oli siis ihana herätä aamulla kellon soittoon! Naama näkkärille, ja menoksi ABC aamupalan kautta Areenalle. Olipa niin kiva mennä kehän reunalle, joka oli sulloutunut täyteen porukkaa, kun ihanat ystävät olivat pitäneet meille häkin kokoista paikkaa varattuna. Kiitos kaverit!!! Koko päivä oli mukava parhaassa seurassa:D

Pikku-Ruu Jippo pääsi ensimmäisenä lämmittelyyn, harmi että ehdin Jipon kanssa vain hetken olla, pikkumies olisi tarvinnut enemmän aikaa liikutteluun. Kehässä mentiin sitten iloinen häntä tötteröllä... Tuomari harmitteli upean koiran häntää, ja Jipolle EH. Narttukehässä Ralli esiintyi kauniisti, ja luokassa monta upeaa koiraa,Rallille ERI2,hienoa! Ja käyttöluokassa saimme spurtata yksinämme, Ruskalla oli ihan hirveät kierrokset...hallissa ei todellakaan ollut tilaa liikuttaa koiraa ennen kehään ja se ei sovi Rusen luonteelle;) Neitokainen roikkui paidan helmassa kiinni kuin puolivuotias kakara! Saimme kuitenkin esitettyä liikkeet ihan kohtuudella, ja Ruskan eloisa käytös olikin tuomarin mieleen. Ruska oli Seinäjoen KVn ROP, japadapaduu:D Arvostelussa kauniita sanoja, mm. kuvankaunis koira,kaunis valpas ilme.....IHANA KOIRA! Ja Maija Heinilä oli myyty myös Pikkupaimenen kasvattajaryhmän edessä, mukana Ruska,Cini,Ralli ja Mila. Eli parhaita Tuiskun geenejä kehässä:) Oikein kaunis tasainen ryhmä, onnea Sari!

Isoon kehään emme jääneet odottamaan iltaa, ja pakkaskelien jäätämiä teitä. Mutta edellisyön epäonni kääntyi onneksi lauantain myötä,ja Seinäjoelta jatkoimme matkaa kotiin talvirenkailla;)

19.10. oksupoksu....

Koirat on saaneet säännöllisesti naudanluita hampaidenputsaamista varten syötäväksi. Välillä ne pistää vähän pierettämään, useimmiten ei mitään jälkioireita, kun vähän kerrallaan saavat jyrsiä. Tällä kertaa kävi toisin:(

Pari päivää luiden syöntiä takana, ja tulen töistä kotiin. Ajatus oli ottaa päikkärit, kun niin väsytti. Mutta ovella naamaan iski kiinni sellainen tuoksu,että siinä nenäkarvat trimmaantui samassa. Oksennusta oli eteisessä,Sentan pedillä, olkkarin lattialla. Eihän se mitään, mutta ne ripuliraidat matoilla! Olohuoneen kaksi suurinta mattoa paskassa, keittiön lattiat,onneksi laattaa,paskassa. Ja päivän päätteeksi löysin sitä samaa vielä saunan lauteiden altakin... Oumaikaad mikä siivo. Siinä ei auttanut kuin laittaa rätti heilumaan ja tuuletus päälle. Kaksi mattoa jatkaa tietänsä pesulaan, kun ei niitä enään näillä keleillä saa kotona kuivaksi.Ja kun paikat alkoi olla tiptop, kävi läpiveto niin,että keittiön ovi paukahti kiinni ja kello tippui seinältä. Lasinpalasia vielä imuroimaan...

Ja homma jatkui aamulla klo 03.30 kun heräsin puklutuksen ääneen. Tällä kertaa Ruska puklasi eteiseen vaahtoja, lensi sit pihalle jatkoille. Hyvää huomenta:D
Onneksi tämä "epidemia" meni ohi näin pikaisesti, ja iltapäivällä oli kiva tulla kotiin... Mutta naudanluut taitavat mennä pannaan ainakin Sentalta;)

OPKYn hakukoe 16.10.

Ei tarvitse ohjaaja paljon, kun se innostuu;) Kuulin treeneissä, että OPKYn kokeessa olisi vielä yksi pakka vapaana, ja niinhän sitten heti kyselemään josko päästään mukaan. Peruuntumisiakin oli tullut,joten ottivat mielellään yhden tilalle. Treeniä on tehty nyt paljon, ne eivät ole luvanneet liikoja, mutta ajattelin ottaa tämän maksettuna treeninä. Kaikki osiot valmiina odottamassa, senkun käyt treeenaan koiran.

Tottis ekana, se meni niinjanäin, noudoissa ollaan tehty nyt vain pitämisiä, ja Ruska riemastui päästessään saalistamaan kapulaa. Oujee...mutta pisteitä riittävästi ja maastoon. Henkilöetsinnässä alku oli masentava, heti ekalla vale:( Sitten homma lähti rullaamaan, ja jossain 200 metrissä löytyi toinen ukko ja olin siihen astiseen tosi tyytyväinen. Sitten alkoi tökkimään, ja lopulta tein oman mokan hyväksyessäni rullan kantamisen,jota ei tuonut minulle asti(kuten tekee tullessaan maalimieheltä) ja koe päättyi siis toiseen valeeseen. Oltiin siinä vaiheessa 300 metrissä, ukko oli toisella uolella keskilinjaa;) Oujee.... siirryttiin esineruutuun, siellä nättiä työskentelyä ja kolmella pistolla kolme esinettä, parasta Ruskaa! Pisteitä ei kertynyt puuttuvasta ukosta johtuen tarpeeksi, -11 jäi maastosta uupumaan koulariin. Mutta kokemus hyvä, ei siinä mitään:)

OPKYn hakukurssi 10.10.

PK tuomari Liisa Tammilehto piti meille päivän kurssia hakuilusta. Saatiin muuten päivän aikana niskaan vettä,räntää,lunta ja aurinkoakin:) Mukana oli kuusi eritasoista koirakkoa, ja vaikka näitä koulutuksia ja treenejä on jo paljon takana,niin aina sitä onnistuu jotain uuttakin saamaan. Ruskan ruåttalaisrullaan pieni kiva vinkki, ja se on hiukan helpottanut turhaa rullan suuhun ottoa. Asiat on joskus niin pienestä kiinni! Lähetysprobleema ei auennut vieläkään, mutta eiköhän sekin vielä.....

lauantai 25. syyskuuta 2010

25.9. treeniä,treeniä...

Jälkihommat jätettiin nyt vähän jäähylle, ja olemme palanneet vanhan harrastuksemme haun pariin. Kovasti olen koittanut saada reenejä pystyyn, pimenevät illat alkavat olla este arkitreenille, harmitus:(
Ruskan ongelmat lähetyksessä ovat alkaneet aueta, ohjaaja on löytänyt sisäisen rauhan, FengShuit kulkee ja Ruska on tehnyt muutaman treenin hienosti. Ja ohjaaja ei paljon tarvitse, kun se innostuu....
Uusi Palveluskoirat lehti tuli, ja pohjoisessa on vielä kokeita! Jäljelle saatiin pari varasijaa, ei ehkä päästä, mut toivotaan. Ja ilmoitin sit hakuunkin,yllättäen itsenikin,eli sinne mennään jos saadaan homma kuukaudesa pelittämään:)

Viikko sitten piti käydä tokokokeet ja näyttelyt Tanskassa, mutta lentoyhtiö yllätti viime metreillä, eikä saatu koiraa koneeseen välille Oulu-Hki??!!! Aikatauluihini ei sopinut lennellä sinne päiviä aiemmin, eikä intoa lähteä (ja maksaa) autolla/junalla Hesaan, paluumatka olisi ollut kunnossa lentojen suhteen.Koska minulle varattu lento Oulu-Köpis-Oulu hinta olisi ollut ***euroa, ja ilman Oulu-Hki lentoa se olisi yllättäen ollut samat ***euroa, sanoin ei kiitti vi*usti lennoillenne, törkeää!

Tokoilut laitetaan nyt jäihin, treenataan takapihalla sen mitä huvittaa ja katsotaan ensi kesänä onko enää intoa siihen lajiin.Ollaan sieltä saatu ihan kiitettävästi jo tuloksia aikaan:D PK lajeissa riittää valinnanvaraa, ja innolla odotamme ensi kesää ja uusia tuulia!!!

12.9. JK3 kakkostuloksella

Hurjaa tahtia mennään:)
Viikko Piirinmestisten jälkeen kohti Kokkolan Lohtajaa, vesisateessa. Koe aloitettiin jäljellä, tuomarina Veijo Kinnunen. Ruska lähti janalta metrin päästä heti vasempaan, huudettiin takaisin. Uusi lähetys, lähti oikealle samaa "jälkeä" ja taas huuto takaisin. Otin hieman eteenpäin, ja lähetys. Nyt eteni hyvin, kaarsi vasemmalle ja lähti jälkeä oikealle, eli ohitimme jäljestäen takapaalun. Olin itse kummissani,että mitenkähän tämän nyt menikään, mutta matkalla pohdin, ja tajusin saaneen hajun sieltä mistä jäljen tekijä on kaartanut kohti takapaalua.Jep, mentiin hirmuista vauhtia, maasto ja keli olivat parhaat mahdolliset. Keppejä nousi tiuhaan tahtiin, sain pidätellä Ruskaan, kun vauhti alkoi mennä juoksuksi välillä...Kaikki kepit nousi niin varmasti,että siinä ei ollut kahta puhetta.Ja intoa oli valtavasti,kepiltä matkaa jatkettaessa Ruska päästi välillä riemunkiljahduksia.....Sen kanssa on kyllä hauska painaa jälkeä:)20 minuuttia meni aikaa, ja palasimme iloisina tottiskentälle. Pieni pettymys oli, kun kysyin tuomarilta mitä hän antoi janasta. -15 pistettä alun sekoilusta, jälki oli kuulemma metsälinnun tms. mille koira lähti?

Liikaa pisteitä pois,kun meidän tottis ei niitä 90 pisteen suorituksia ole.Seuraavana esineruutu, joka oli todella hienossa maastossa.Koiran näki koko ajan. Ruska teki 4-5 pistoa ja kaikki esineet, teki todella parhaan ruutunsa tälle syksylle,kun on ollut niitä -lähetys ja kysely:mitä meinasit- ongelmia:) 28p. pieni mätkytys esineille.

Tottis 3 ryhmässä, päästiin ekana suorittaan, mikä meille paras! Mutta jännitti,ja tein itse ihan tyhmiä juttuja enkä saanut henkeä kulkemaan normaalisti. Metrisen kierto takaisin, muuten ihan jees,sitä mitä tällä hetkellä on,eli ei hyvä, 76p.
Näillä räävittiin 259p kasaan, eli ihan hyvä 2-tulos JK3 koularilla.Ja vielä enemmän harmitti se jana....

Mutta tyytyväisenä kotiin päin, jälki kulkee nyt kympillä,keppivarmuus on 100% ja esineillä selvää parannusta. Nyt kun koekalenteri näyttää aika tyhjää, alkaa meillä pentutreenit. Ruska opettelee noudon uusiksi,koitamme saada purekselun ja kapulan tuijottamisen pois,rauhan kapulalle. Ja toinen asia on luoksetulon eteentuleminen.Siihen otamme kosketukepin avuksi. Ensi kesänä sit katsotaan, onko jaksettu talvi pakertaa;)

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

JK3 1-tulos ja PiirinMestaruus hopeaa:)

Viikko sitten kävimme Lahdessa tekemässä rotumestiksissä pohjanoteerauksen tottiksessa, kokonaiset 49p..... Koira ei ole kone, ja kaikkea voi sattua:) Tänään lähdimme paikkaamaan kämmejämme Kiiminkiin OPKYn järjestämään PiirinMestaruus jälkikokeeseen. Pikkusen jänskätti...



10/16 koiraa tottiksen perusteella maastoon. Ruska teki ihan ok tottiksen,vaikkakin turhaa pisteet pois esteiden paluun kierroilla:( Se vaan kai niin tietää jo nuo koetilanteet ja käyttää ne hyväkseen.Mutta pisteet riitti komiasti,jei!
Sit jännäämään maastoja,onko siellä marjastajia/sienestäjiä. Saatiin jälki nro2, ja meillä oli niin onnea kun maasto oli kaikkea muutakuin marjastajan unelma. Monella jäljellä nuo poimijat olivat haitoiksi. Janalta 1 piste pois, Ruska lähti tapansa mukaan vauhdilla ja nosti jäljen ihan takakrepiltä. Eka keppi tuli pian. Sit maasto muuttui suopursuksi, Ruska eteni pomppimalla ja olin jo varma että tästähän ei tule mitään. Mutta kun kakkoskeppi nousi, nousi tunnelmakin,oltiin kuitenkin jäljellä! Ja jälki jatkui enemmän kuin puolet siellä suopursuissa, itsellä meinasi usko loppua,mutta kun keppiä nousi tasaiseen tahtiin, olin ihan ihmeissäni.Sehän piru painaa jäljellä:) Välillä käytiin suon reunassa,rämmittiin mudassa ja ylitettiin pari kunnon ojaa.Neljännen kepin jälkeen tuli hurja aivastuskohtaus, meni kai jo tuoksut nokkaan.Maasto muuttui tässä kohtaa tiuhaksi nuoreksi puustoksi,ja siellä pujoteltiin menemään. Sit edettiin vähän matkaa ja tie vastassa.Siinä tehtiin pieni hukka, mutta onneksi luotin ja annoin koiran tehdä töitä ja saimme jäljestä taas kiinni. Ja pian kaksi viimeistä keppiä taskuun,pikkusen oli tyytyväinen olo!!! Aikaa oli kulunut 20min,vauhdilla siis mentiin. Ja laskujen mukaan koulari oli jo saavutettu:)



Olihan jännää mennä esineruutuun,joka oli vähän vinoneliön mallinen. Kaksi esinettä nousi mallikkaasti,kolmatta ei löytynyt. Kukaan ei tainnut nostaa tänään kolmea? Ja Kirsi laski pisteet,271 eli ykköstulos. Pikku tuuletukset ja ihan hullun onnellinen. Ruska teki jäljellä niin upeaa työtä,että ei riitä sanat kertomaan:)



Lähdimme Kirsin kanssa ajelemaan maastosta kohti Tassutörmää,kun mutkaisella hiekkatiellä tuli sitten teini-Toyota vastaan. Kaukaa jo näin että nyt on vauhtia ja paljon, ja mutka tulee. Hiljensin ja ajoin niin reunaan kuin voin, ja samassa auto lähti tyypin käsistä perä liiraamaan ja heittelehtimään,ja onni oli matkassa ettei tullut kylkeen.Peilistä nähtiin kuinka se meni meidän puolelle tietä ojaan. Nopeasti auto parkkiin kohdalla oleen talon tienhaaraan ja juostiin autolle. Nuori tyttö alkoi nousta autosta,ei hätää,ja huusin onko kuski kunnossa. Nuori poikanen sieltä lähti kömyämään ulos vänkärin puolelta,ja sanoi olevansa kunnossa. Kun tyypit tuli ulos,pojan eka kommentti oli jotain et, onkohan täs traktoria missään? Silloin kilahti, löin auton oven kiinni ja lujaa ja annoin kuulua: perkeleen penikat saatana¤&%%¤&%%/%/(%)%)/&¤%##¤"#ja tähän mitään traktoria tule ku poliisit! Poika hiljaa, että eikai tähän poliiseja tarvi,mitä ne täällä tekee... voi jumalauta:( Sitten tuli tärinä ja itkuakin vähän, säikähdys oli melkoinen. Soitettiin poliisit,joita odotettiin sinne korpeen puoli tuntia. Vähän kommenttia niille ja päästiin jatkamaan matkaa. Ei paljon polla säteile nuorisolla,onneksi oli onni matkassa ja kellekään ei oikeasti käynyt mitään, vaikka ainekset tosi pahaan oli olemassa...

Päästiin siis vielä palkintojen jakoonkin, ja PiirinMestaruuden uusivat Sisi&PiuPiu,hurjasti onnea teille!!! Ja Ruskalle kokeen toinen ykköstulos ja PiirinMestaruus hopeaa!!! Hyvä me, hyvä mun pieni punainen superkoira:) Eka ykkönen on nyt totta, ja kohti käyttövalion arvoa mennään.



Ensi vkl viimeinen jälkikoe tälle syksylle, sitten vähän tokoa,suunnitelmissa koe tai kaksi,loppuvuonna muutamat näyttelyt ja paljon treeniä ensi kesää ajatellen. Tokoilut tulevat varmaan jäämään nyt sivuun ja panostamme PK puolelle tulevat vuodet.Ensi vuodelle on paljon tavoitteita, mutta ennen niitä saamme toivottavasti tuoksutella pentusia;)

Kuvat:Nina Heikkilä-Kemijärvellä onnistuneen poron-jälkitreenin jälkeen:)

sunnuntai 15. elokuuta 2010

Kemijärvi 2010

Rotuyhdistyksen Kemijärven leiriä jo 11 vuotta, meille tämä taisi olla vuodesta 2003 lähtien 7.leiri, yksi jäi välistä Ruskan astutusreissun takia.Kakku oli jälleen komea ja kuohujuomaakin kilisteltiin kaikille menestyjille:)



Päästiin leirille vasta perjantai iltana töiden takia,lähtö olikin yhtä vastoinkäymistä viimeiseen saakka. Minä sain tiistaina antibiootti kuurin,ja keskiviikkona alkoi sivuoireet.Paha olo,ei ruokahalua,oksentaminen,yskimistä ja lopulta 39,8 korkea kuume. Lääkitys vaihdettiin uuteen ja lopulta kuume alkoi hellittää.Torstaina jo kuumeetonna,mutta ei niin parhaassa kunnossa. Ja sitten Ruska hyytyi, se meni vaisuksi,ei lähtenyt normaali tapaan mukaani aina kun jonnekin liikahdan. Annoin ruoan ja söi tosi huonosti.Joten kuumemittari sillekin "kainaloon" ja lämpöä oli samat kuin minulla 39,8:( Illalla sit eläinlääkäriin,ja bakteeritulehdusarvo oli koholla, antibiootille. Ruskan huulen limakalvolta löytyi "paise" jota voi epäillä syyksi.Antibiootti vaikutti nopeaan, ja aamulla Ruu oli oma itsensä, ja huulessa enää vain pieni jälki. Oliko siihen pistänyt joku ampiainen vai mikä se oli?

Mutta perjantaina töiden jälkeen baanalle,ja viettämään mukavaa viikonloppua! Päätimme rohkeasti lähteä matkaan, mutta ottaa treenien suhteen vähän kevyemmin,jottei taudit iske uudelleen päälle. Kultaniemessä olikin sauna lämminnä ja grilli kuumana, joten päästiin heti asiaan:)

Lauantai päivä vietettiin Hirvasvaarassa maastoja treenaten, Ruskalle huippuhyvä jälki porojen liikkumalla alueella,olin siihen sikatyytyväinen!!!


Senta vauhdissa, kuva Saara Kangasniemi

Senta pääsi hakuilemaan,ja oli niin sähäkkänä,että kokeisiin voitais lähteä,jos ei lääkitys menoa haittaisi;)


Leirin Grand Old Ladies,on niin kivaa ettei haittaa vaikka housut "palaa"

Päivällä vaaraan kämpälle makkaran paistoon ja nauttimaan Leenan lättyjä. saatiin siihen sopivaan saumaan ukkoskuurokin ylle, joka kirvattiin pois!Kämpällä koirat saivat käydä uimassa ja huilata hetken.




Ruska teki veteen gremlinsejä:)




Ruska lentää esineruutuun ja takaisin kuvat:Saara Kangasniemi



Esineruuturaati asemissa

Kuurosateen jälkeen esineruutua ja sitten lähdimme pellolle jäljestämään.

Ruska odottelee vuoroaan päästä pellolle kuvat:Saara Kangasniemi


Ja illalla vielä Kultaniemessä tokoja, täysi treenipäivä! Siinä saunan ja poreammeen jälkeen Pekan hirvenliha pihvit ja Leenan kakkukahvit nautittuamme ei paljon tarvinnut unta odotella:)

Sunnuntai tuli niin pian, liian pian:( Pe-su on ihan liian lyhyt aika leireillä. Aamusta pihalla tottista ja sitten päälle esineruutua ennen mökin siivouksia. Lähtökahvit, ja niin oli tämän vuoden leiriviikonloppu vietetty. KIITOS Outi&Leena taas kaikesta järjestelyistä, meillä kaikilla oli nin mukavaa:D

maanantai 2. elokuuta 2010

Erikoisnäyttely 31.7.2010

Kuinkas sitten kävikään..........
Matkaan lähdettiin, vaikka ehdin jo miltei perua koko keikan. Ruska aloitti juoksut viime vkl ja jouduimme perumaan tokomestikset, reissun päätarkoituksen:( Onneksi Janne oli saman vkl aikana ehtinyt käydä pakkaamassa kummitytölle menevät astialaatikot autoon, oli syy lähteä;) Muitakin mutkia, eli Rallin Tiina sairastui, ja halusin pikku-Ruun mukaan, joten suunnitelmiin muutos senkin suhteen.Senta Haapavedelle ja Sievin kautta mutkitellen haettiin Ralli mukaan reissuun. Torstai oli tukahduttavan kuuma, reilusti +30 lämmintä, ja Sentan pois jäänti olikin hyvä juttu. Se kun oli jo alkumatkasta ihan läkähdyksissä.

Ajettiin yötämyöten kohti pääkaupunki seutua, puolilta öin topattiin Heinolaan ABClle nukkumaan. Ja aamulla matka jakui Espooseen purkamaan muuttokuormaa. Samalla vähän hiusten leikkuuta ja ripsien värjäystä, kun hovikampaaja nyt asuu vähän kaukana... Iltapäivä vietettiin metsässä, Outin porukka hakuili ja me turisteina nökötettiin keskilinjalla. Illaksi kurvattiin Veikkolaan maaseudun rauhaan yöksi.



Ametist ja Fabbe olivat kiinnostuneempia koirista kuin koirat hevosista

Aamulla koirille tassujen "pikapesu" puutarha letkulla ja menoksi, ei mitään föönaamisia ja tuunaamisia;)Rallilla oli pohjavilla irti, ja Ruskalla ei enää mitään siitä jäljellä.Näillä eväillä Tuomarinkartanon vinttikoira radalle. Olihan petollinen keli, tuuli ja pilvisti,mutta aurinko pilkisteli sen verran että nyt on kaula ja niska ihan palaneet, rapukausi on alkanut. Ralli kehään ensimmäisenä, tuloksena hienosti NUO ERI3 kauniin esiintymisen kera. Jippo esiintyi myös mallikkaasti,pikkumiehellä vain hormoonit alkaa hyrrätä ja häntää opetellaan nostamaan, tuloksena hieno NUO ERI2.

Ruska mukana käyttöluokassa,jossa lopulta mukana vain 3/5koiraa, ja Ruulle ainoa ERI.Rallille siis esittäjäapua,kiitos siitä!!! Ja itse Ruskan kanssa PN kehään. Tuomari juoksutti mukavasti koiria,ja nosti lopulta Ruskan keulille.Ja suprise suprise....Ruskasta PN1!!!!!!!!!!!!!!!!!



PN1 tuomari Helen Broadhurst,Iso-Britannia kuva Johanna Flink

Olihan siinä ihmettelemistä ja sulattelemista....
PU kehä olikin jännä, kun siellä oli mukana Ruskan veli Jarre neljän parhaan joukossa. Peukut oli pystyssä, mutta se ei riittänyt, Jarrelle hieno PU2 sijoitus.
ROP kehään kuitenkin mukavasti Pikkupaimenen kasvatin, Better Be Good:in ja Saijan kanssa! Tuomari Eric Broadhurstilla on tapa ensin kävelyttää koirat kehässä, ja niin mekin jouduimme tekemään kävelykierroksen (hihna tiukalla...) mutta liikkeissä se Ruskan salaisuus piilee, ja tällä kertaa tuomarin ihastuivat suuresti myös sen vallattomaan ja työtä tekevän koiran luonteeseen.



Juoksuosuuden jälkeen tuomarit kättelivät, ja en todellakaan tajunnut siinä vaiheessa sijoitusta.Vasta kun saimme ruusukkeet riemu repesi, Ruskasta ROP!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!



Kuva Johanna Flink

Huisaa,ja ihan pihalla.... Matka jatkui kasvattajaluokkaan, jonne Sari valitsi tasaisen ryhmän ja tuloksena ROP KASV ja BIS2 KASV Onnea Sari sinulle!!!!!



ROP KASV BIS2 KASV:Ruska,Giira,Jarre ja Juuso

Pikkupaimenen Front Page News eli Tuiskun jälkeläisluokassa



ROP JÄLK BIS1 JÄLK Tuisku,Tazma,Cini,Ruska ja Jarre

Ja lopulta BIS kehään, jossa tuomarina päivän australiankelpieitä arvostellut Päivi Eerola. HipHeiHuraa Ruskasta erkkarin BIS!!!!!!!!!!!!!Eihän tämän näin pitänyt mennä?



Kuva Johanna Flink

Päänuppi ihan sekaisin siirtyminen SBCAKn 20-vuotis juhla illalliselle. Olin hienoa kuulla tuomarien mielipiteitä Ruskasta,ja BIS tuomari Päivi Eerolan maininta puheessaan "olen erittäin iloinen että BIS koira oli käyttöluokassa" oli kyllä hienoa kultavaa. Illallinen oli erittäin onnistunut, joskin juhlakansa hieman nuutunutta...

Ajelimme vielä yöksi Veikkolaan, mistä aamusella kohti Jyväskylää. Sarin luona oli aihetta juhlaan, oli niin hienoa että Ruska oli BIS yhdistyksen 20v. juhlaerikoisnäyttelyssä, mikä on samalla Sarin kasvattajauran 20v. juhlavuosi.
ONNEA Sari, olet tehnyt niin upeaa työtä suomen bordercollieiden eteen:)



Coctailmalja kiertopalkinto parhaalle nartulle,lahjoittaja Pikkupaimenen Cherry Coctail
Paras muunvärinen kuin mustavalkoinen taulu kiertopalkinto, lahjoittaja Katja Tamminen
SBCAKn lasit PN1 ja ROP

keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

TOKO SM Imatra 24.7.

Toko SMt kisattiin tänä vuonna Imatralla, jonne matkattiin OPKYn joukkueen kanssa. Toki matkaseurana oli myös KANKOlaisia ja KASsilaisiakin:) Meidän matkaseurue käsitti Helmi-aussien ja Hannan, kiitos teille mukavasta matkasta ja mökkiseurasta!!!

Perjantaina töiden jälkeen baanalle, ja 500km meni mukavasti, vaikka loppumatkasta vähän meinasi jo väsy painaa silmiä. Käytiin tsekkaamassa koepaikka ja varattiin häkkipaikat alueen parhaalta paikalta, katsomon katoksesta.Eipä haitannut lauantain sade! Ilta turistiin siinä ja majoittauduttiin pienen pieneen möksään.Onneksi koirat löysivät yhteisen sävelen, jopa niin hyvän,että yölläkin piti leikkiä.... Yö menikin vähillä unillla,naapurien jutustelua kuunnellessa.

Mutta aamulla reippaana koepaikalla ilmoittautumiset hoitamaan, sit aamupalalle Pipan & Hansun mökille ja viemään Kuura tarkastukseen ja pian voitiin aloittaa kisailut. Päivä oli sairaan kylmä ja sateinen, kaikki vaatteet päälle mitä matkassa oli, eikä riittänyt. Itse ei paljon pysty keskittymään muiden suorituksiin omaa odotellessa, mutta joukkueestamme vain alokkaat eli Kuura&Netta sekä Sisu&Tuula saivat ykköstulokset kera TK1 koularien, onnea te:) Oma suoritus alkoi hyvin, kunnes tultiin noutokehään jonka vieressä tehtiin ruutua. Siinä se sitten pomppas ja kiehahti, ja Ruska nollasi pari liikettä. Viimeisen kehän "nollasin" itse kehnoilla ajatuksillani...pisteitä kuiten 203 eli 3-tuloksen verran.
Muutama Netta Eskelisen ottama kuva


Seuraamista, josta kivasti 9





Ruutua 8,5 pisteen edestä


Ja ikuisuusprojektimme ohjatun merkki...ei aijaa yhtään....

Eihän se elämä näihin kaadu, lähdettiin syömään ja hankkimaan aamupalatarvikkeet läheiselle Nesteelle. Onneksi seura oli parasta A-luokkaa, ja saatiin nauraa vedet silmissä koko ilta =D

Sunnuntaina nukuttiin pitkään ja hyvin, ja koepaikalle vasta kympiksi seuraamaan taitavien yksilökisaa. Peukutettiin parhaamme mukaan Jennille ja Saidalle, joille hieno SM-5 sijoitus,onnea superpari!!! Kotimatkalle neljän aikaan iltapäivästä,matkalla totesin sitten että Ruska oli aloittanut juoksunsa 3 viikkoa etuajassa! Ilmankos Helmin kanssa olikin kiva höpöstellä.... Kotimatkalla bongattiin myös Leppävirran hippileiriläisiä (vaatteet päällä) sekä nähtiin melkein kuningaskin! (ravikuninkaan omistajat olivat Pulkkilan ABCllä kahvilla,kuningas itse odotti autossa:) Kotona hyvissä ajoin lähempänä 23.00, joten maanantai aamun 04.00 herätys oli superkiva!!!!!

Kuuran TK1 lisäksi PikkuRuu pentueen Isla&Anette olivat tokoilleet Norjassa upean ykkösen alokasluokassa pistein 196!!! Lisää pentublogissa:)

keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Ylivieska KV 18.7.

Ylivieskan KV näytelmiin lähdettiin hakemalla vauhtia Kalajoelta,missä vietettiin mukava aurinkoinen päivä. Koirat saivat juosta pitkät lenkit Kalajoen upeilla hiekkarannoilla.



Lauantaina ajettiin Sievin maasydänjärvelle, vähän kotiseutumatkaliua välillä. Maasydänjärvellä oli hienot lenkkeilymaastot, järven ympäri kiersi pitkospuita ja koirat pääsivät uimaan.



Sunnuntaina olikin sitten näytelmäpäivä, mukavasti heti aamu ysiltä kehä. Ruskalla reppu täynnä virtasta,kun pari päivää mentiin pelkälle lenkkeilyllä ilman treenejä... Mukavasti kuitenkin esiintyi kehässä, niinkin mukavasti että sijoituksena KÄY ERI1 PN1 ROP ja heti perässä pikkuneiti Ralli jolle PN2 SERT ja (vara) CACIB, eli VaCa vahvistuu CACIBiksi, kun Ruu ei niitä enää tarvi:)



Erittäin onnistunut reissu siis, onnea Ralli ja Tiina, superia:)

sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Oulun KV:t 10-11.7.2010

Tänä vuonna saimme Äimärautiolle hienon aurinkoisen sään ja suksee oli sen mukainen.
Lauantaina Jippo upeasti PU2 vara SERTin ja varaCACIBin kera,ja CACIB vahvistetaan Jipolle! Eikä systeri jäänyt yhtään huonommaksi, Ralli PN2 SERT ja varaCACIB. Pikkulikka siis PN kehässä äitinsä Ruskan edelle,joka oli PN3 kaikkine karvoinensa;)


Jippo

Ralli

Ruska rakastaa näyttelyjä,tämänkin ajan olisi voinut käyttää tehokkaasti tokoa treenaten;)

PN1 ja ROP oli Tazma, eli hienot sijoituksen jälleen Pikkupaimenille,kasvattajaluokasta 1KP, onnea Sari!!!
Illalla Minna jatkoi Jarren ja Tazman kanssa matkaa hakemaan Ruotsin Jällivaarasta CACIBit kotiin, ja Jippodi jäi meille yökylään. Hieman levoton yö vietettiin, kun napero ikävöi kavereitaan. Mutta muuten pikkumies on ollut aivan ihana, ja osoittanut että kyllä meille kolmaskin koira mahtuisi;)





Sunnuntaina Äimärautiolle Ruskan ja Jipon kanssa. Pikkumies on "uhmaiässä" ja tykää nostaa häntäänsä kaikille vastaantulijoille. Teimme siis paljon harjoituksia hännän kanssa, ja kehässä mentiin häntä komiasti siellä missä pitääkin:) Ja tuloksena tänään PU3 varaSERT ja varaCACIB, jonka Jippo saa taas CACIBiksi. Ralli sijoittui jälleen PN kehässä,tänään PN4.

Viikonlopun aikana myös Isla sai Ruotsista ROPn,SERTin ja CACIBin ja Suomi tokoili Tanskassa alokasluokan ykköstuloksen! Upeita pentuja, ei voi muuta sanoa=D

maanantai 5. heinäkuuta 2010

Sentanen sairastaa? 4.7.

Sunnuntaina Senta sai yhtäkkiä hurjan aivastuskohtauksen, jonka seurauksena sen kirsusta tuli todella paljon verta. Sitä lensi siis aivastaessa ensin ympäriinsä, ja kuono oli ihan veressä.
Tänään maanantaina kävimme sitten Akuutissa tutkimuksissa. Senta nukutettiin, sen nielu,kitalaki ja sieraimet tutkittiin tähystämällä. Näistä ei löytynyt syytä verenvuotoon, ei siis vierasta esinettä eikä nenäpunkkikaan voi aiheuttaa tätä. Kallosta otettiin röntgenkuvat,mutta sekään ei pajastanut mitään. Pieni verenkuva oli normaali.
Selvää syytä verenvuodolle ei löytynyt, mutta kasvainepäilyä ei voida sulkea pois:(
Nyt vain seurataan tilannetta, jos verenvuoto/aivastelut jatkuvat, tutkitaan myöhemmin paremmin. Nenäkasvaimeen nämä oireet kyllä pahasti viittaavat.

Elämä jatkuu päivä kerrallaan, ja nautimme jokaisesta päivästä, jonka olemme vielä yhdessä<3

Kemin Yötön Yö 3.7.

Ei ehtinyt edes pyykkivuorta pestä loppuun,kun jo uudelle reissulle. Tällä kertaa tosin "naapurikylälle" Kemiin. Ensimmäistä kertaan kokemaan Yötön Yö, jonne lähdimme kokeilemaan onnea etsintäkokeen puolelle. Treenithän olivat olleet PK puolen osalta aika nollassa viimeiset kolme viikkoa, ja nyt viikolla muuan pikainen treeni alle.
Tottis meni niin ja näin, pisteitä 86. Maastoon siirtymistä saatiin odotella pitkä tovi, ja ehdittiin siin sitten käydä pizzallakin välillä. Vaihtamassa kuulumisia mm.rajavartijan kanssa (sisäpiirin juttuja,toim. huom;)
Neljän maissa siirryttiin maastoon itikoiden iloksi:) Homma alkoi jäljellä, ja hieman epäilevin mielin baanalle. Mutta Ruska teki parhaan janansa ikinä, ja siitä innoissani annoin sen painaa liian lujaa pitkän matkaa, ennenkuin liina kiristyi ja alkoi keppejäkin löytyä...saaliina sitten vain kaksi viimeistä,pöh. No oma moka josta taas opin jotain! Pudotetussa oli vauhtia, samoin tarkkuus meni hienosti, ja sitten siirtyminen ongelmaalueelle eli hakuun. Ja niinhän se meni,että nolla tuli.Ruska ei irronnut oikein alueelle, ja kantoi vielä kaiken lisäksi rullaa pitkästä aikaa suussansa:( Pah... kävimme vielä esineruudussa,mikä oli taas hyvä, ja läksimme kotio.
Muut osiot siis pelittää, mutta hakua A)ei olla treenattu juuri yhtään B)sehän tökki jo ennen tauolle jäämistäkin vuonna 2008... joten C) alamme ehkä taas treenaan hakua!

Me ei näistä lannistuta,eikä itketä.Joka kokeesta opitaan ja löydetään ne positiiviset asiat ja jatketaan seuraavalla kerralla!

Norja-Tanska turnee 18.-28.6.

MATKAILU AVARTAA, ainakin lompakkoa….

Kesän 2010 kesälomareissu päätettiin tehdä Tanskan Herningiin MV-2010 näyttelyyn. Matkasuunnitelmat laitettiin alulle hyvissä ajoin jo edellisvuoden lopulla. Maaliskuussa aloitin sitten työt uudessa paikassa, eli ei kertyneitä kesälomapäiviä. Onneksi työnantaja oli ymmärtäväinen jo ”varattuun” matkaan ja sain palkatonta lomaa viikoksi. Reitti alkoi hahmottua, matkalla oli suunnitelmissa tokoilla Norjan puolella, tavata Ruskan Isla pentua Oslon kupeessa, ja sitten viettää Juhannusta Herningissä näyttelyn, tokon MM kisojen ja tietenkin Ruskan toista pentua tavaten, Suomi-poika asuu Tanskassa. Aikataulu oli tiukka, varsinkin paluumatkan osalta, ja lauttamatkojen hintoja ja aikoja vertailtiin kovasti ajamiseen kotiin Haaparannan kautta.

Matkaan lähdimme perjantaina puolen päivän jälkeen. Matkaa Tyrnävältä Norjan Mo I Ranaan oli ajettavana ”vain”noiin 800km…. Päästyämme ensimmäisen etapin loppupuolelle, maisemat alkoivat muuttua huikean komeiksi ja samalla saimme myös vesisateen matkaamme. Sinnillä ajoimme perille koepaikalle, jonne auto parkkiin, Ruskan kanssa pieni lenkki ja nopea treeni kentällä, ja unta palloon.

Lauantai aamuun sai herätä vesisateen ropinaan auton kattoon. Pikkuhiljaa järjestäjät saapuivat paikalle, ja ilokseni totesin heidän sittenkin puhuvan hyvin englantia. Kokeeseen sähköpostilla ilmoittautuessani kysyin, josko mahdollista saada seuraamiskaavio englannin kielellä, muut menee norskiksikin. Vastaus oli epämääräinen, koetamme mixata sinulle jonkinlaisen kaavion englanniksi. Olimme ainoa EVL luokan koirakko, ja he päättivät aloittaa kokeen sillä, jotta pääsemme jatkamaan matkaa heti suorituksen jälkeen. Tuomari hoiti liikkuroinnin, tyyliin left, right, turn, turn stop, run, slow….. helppoa ja yksinkertaista. Kehässä oli myös tuomariharjoittelija mukana. Paikallaoloissa Ruska nökötti yksinään, häiriökoiria ei ollut mukana, ja minä tärisin sateessa teltan takana. Liikkeet tehtiin normaalijärjestyksessä, koepaikka oli mukava rauhallinen ja maisemat komeimmat missä ikinä olen kisannut! Oli todella rento meininki, ja kun liikkeet onnistuivat kiitettävästi, pääsimme juhlimaan 290,5 pisteellä Norjan ja Pohjoismaiden tottelevaisuus valion arvoa! Ruusukkeiden lisäksi matkaan saatiin lelua ja puukkoja (jonkinlainen juustoveitsisetti)






Ruskan palkintosaalista


Ja sateesta huolimatta päivä paistoi, ja lähdimme matkaan kohti seuraavaa koepaikkaa Trondheimissä. Matkaa sinnekin vaivaiset 500km…. Illaksi perille, majoituimme mukavalle leirialueelle jylhiin maisemiin. Meillä oli koepaikka vähän hukassa, ja Hans-setä leiripaikalta oli superystävällinen. Hän oli koiraihmisiä, ja selvitti ystävällisesti meille missä koepaikka sijaitsee, oltiin sattumalta ihan muutaman kilometrin päässä siitä!


Sunnuntain kokeen piti alkaa klo 12, mutta mistä lie johtunut, pääsimme lopulta kehään vasta neljän maissa iltapäivällä. Koepaikka oli jälleen hieno kenttä, kisaajia oli paljon ja yleisöäkin paikalla todella paljon. Enää ei satanut, mutta olihan kylmä, onneksi ne kalsarit olivat matkassa! Ruska aiheutti paljon kyselyjä, heille punainen bordercollie ja hieman erilaisella rakenteella varustettuna oli kummastus. Norjassahan ei ole montaa showlinjaista bortsua. Oli jo vähällä, että lähdemme jatkamaan matkaa, kun päivä vain venyi, mutta seurattiin siinä sitten alempia luokkia. Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa on eroja alempien luokkien liikkeissä, siellä esim. merkille meno, ruutuun meno ja tunnari otetaan jo ALO-AVO luokissa mukaan. Muutenkin monissa liikkeissä saa käyttää jonkinlaisia apuja.

ELIT luokassa kisasi tällä kertaa 5 koiraa, ja jälleen jouduimme aloittamaan ensimmäisinä. Ruska oli parin päivän pitkien matkojen jälkeen jo niin täynnä virtaa, että koe meni vähän hauskan pidoksi. Liikkeitä ei nollattu, mutta neiti mm. ei olisi halunnut luovuttaa kapuloita, vaan halusi vähän revitellä niitä minun kanssa…. yleisöllä oli hauskaa, sen viihdyttämisen Ruska halutessaan taitaa. Saimme kuitenkin riivittyä kasaan 256 pistettä, eli ykköstulos jälleen. Ja se olikin ainoa ykkönen EVLssä, joten jälleen keräsimme palkinnot pöydältä. Mukaan lähti ruokasäkkiä, agilityputki, leluja ja nameja, oikein mukavat palkinnot!



Ilta oli jo pitkällä, kun auton keula koti Opparkeomia, jonne matkaa, kuinkas muutenkaan 500km. Norjaa on siitä mukava lasketella autolla menemään, että maisemat ovat aivan huikeita. Siellä on myös paljon varoituskolmioita, saa varoa lehmiä, lampaita, ratsastajia, hirviä, peuroja, traktoreita jne… Ja eläimiä nähtiin paljon, illan tullen lampaita alkoi kertyä tielle lämpimlle asfaltille makaamaan, ja yksi suurempi lehmälaumakin oli tien tukkeena. Puolen yön maissa parkkeerasimme sitten Sanngrundin leirialueelle.





Maanantaina alkoi sitten aurinko paistaa, sai laittaa kesäkamppeet päälle. Päivä vietettiin Ruskan Isla pennun omistajan Anetten kotona. Päästiin metsään lenkille, Ruska sai ottaa mutakylpyjä ja nauttia leikkimisestä Islan, Kellon ja Rison kanssa. Lisäksi teimme tokotreeniä , paljon valokuvia ja videonauhaa. Päivän päätteeksi koirat pääsivät vielä uimaan leirialueen uimarannalle, mitä kovasti ihmettelin, ei olisi ollut sallittua Suomessa.


Isla "suukottaa" ja treenaa tokoa




Ja niin oli taas iltapäivästä aika istua penkille ja jatkaa matkaa. Ruska aloitti pudottaa turkkiaan vähän ennen lähtöä, ja pikkuhiljaa karvaa irtosi enemmän ja enemmän. Auto alkoi muistuttaa linnunpönttöä, ja aina kun nousi autosta ulos, sai vedellä teippiharjalla kamppeet puhtaaksi. Niinpä sitten päätettiin tehdä järkevä matkamuisto hankinta, ja kävimme ostamassa imurin… Kylläpä helpotti, kun pääsimme Malmön yläpuolelle seuraavaan leiripaikkaan, ja sain vedellä Voltalla paikat puhtaiksi!

Tiistaina ylitimme Tanskan siltoja, ja jäimme jo hyvissä ajoin leireilemään Nyborgiin meren rantaan. Pikkukoiran silmät olivat hymyssä, kun se sai kiihdytellä rannalla ja juosta meressä ja ottaa aaltoja kiinni.



Keskiviikko aamuna sitten nokka kohti määränpäätä, eli Herningiä. Matkalla stoppi Herning Centrenissä, missä oli passelisti alennusmyynnit menossa ja löysimme kassikaupalla halpaa vaatetta! Herningin messukeskus löytyi helposti, ja auto muutaman päivän parkkiin Caravan alueelle ihan näyttelypaikan kupeeseen. Alueella majoittui satoja näytteilleasettajia autoilla, vaunuilla ja teltoilla. Onneksemme saimme rauhalliset naapurit, ja leiriytyminen oli mukavaa. Viikonlopuksi alueelle tuli koko ajan lisää porukkaa, ja siellä liikkuessa ei käynyt kateeksi niiden matkaajien naapurit, joissa koirat annettiin haukkua paukuttaa päivät pitkät. Kun yksi aamulla aloitti haukkumisen, kohta oli muutama muu metelissä mukana. Siisteys alueella pysyi yllättävän hyvänä, eli suurin osa keräsi koirien jätökset roskiin. Toki muutama poikkeus matkassa…. Illalla pikainen tapaaminen Ruskan Suomi pennun kanssa, reissun parhaita hetkiä olikin tavata nämä kaksi maailmalle lentänyttä, joille vuosi sitten jätin itku silmässä Helsinki-Vantaan lentokentällä hyvästit. Illalla vielä Ruskalle pieni pesu messualueen hevosten pesu paikalla, ja karvoja pölläyttelevä koiruus oli valmis torstain kehään.



Torstai aamu valkeni sumuisena ja viileänä, mutta kun se aurinko alkoi paistaa, niin saatiinkin sitten kunnon Tanskalaiset rusketusraidat. Tai enemmän taidettiin punoittaa…. Ruotsalaistuomari Bo Skalin veti rivakkaa tahtia kehän läpi. Suomalaiskoirille hienoa menestystä, onnea teille kaikille!!! Päivä meni mukavasti kehän reunalla, ja sen jälkeen siirryin sisätilohin seuraamaan MM tokoilijoiden harjoituksia. Reissun kokeet ja näytelmät oli takana, toivotut tavoitteet saavutettiin ja loppuaika jännäämään suomalaiskoirakoiden tokomenestystä.


Mads&Suomi kehässä sekä Ruska&Suomi



Perjantain vietinkin lähinnä tokoareenalla. Toki myyntikojutkin piti kulkea läpi, ja ilmainen Eukanuba säkki jonottaa näyttelynumeroa vastaan. Hienoja hetkiä suomen tokomaajoukkueen kanssa, onnea perjantain menestyjät 1.Nina&Ace sekä 3.Heidi&Mette. Toki yhtä iloisena myös Suomi pennun omistajan Madsin ja Haleyn sijoituttua toisiksi! Illalla leirialueelta oli jo ensimmäiset poistuneet, ja teimme vähän tokoja siinä nurmikolla. ”Naapurissa” majoittunut Ranskalaispariskunta oli kiinnostunut, ja tuli lopulta juttelemaan. Siinä sitten Ranska-englanti small talkia, kädet kävivät kovasti. He olivat ranskan tokojoukkueen mukana reissussa, ja toivottivat tervetulleiksi Ranskaan ensi vuonna.


Lauantaina viimeinen päivä Tanskassa. Tokoja piti seurata siihen saakka, että loppusijoitukset selvisivät. Onnea lauantain menestyjät sekä koko joukkue hienosta menestyksestä MM-2!!!! Oli aika toivotella onnea sunnuntain kisaajille, ja hyvästellä Suomi-poika. Hieman haikein mielin kohti kotimaata, lomaa olisi voinut vielä jatkaa…. Lauantaina ajettiin muuan sata kilometriä Ruotsin puolelle, Juhannusjuhlat olivat edelleen menossa kun leiriydyimme. Lähdin lenkittämään Ruskaa, kun Janne jäi parkkeeraamaan autoa. Juhlakuntoiset ruotsinpojat olivat heti tullet ystävällisesti juttelemaan, joku heistä oli asunut ennen suomessa ja kyseli lauantai makkaraa, josko meillä olisi ollut hänelle antaa, kun sitä ei ruotsista saa…seuraavaksi oltiin sähköroikkaa vailla lainaan. Jep jep, koitimme siinä asettua nukkumahommiin, hetki ehdittin nukahtaa, kun ilmeisesti ravintolassa käynyt kööri palasi alueelle. Mietittiin vaihtoehtoja, ei tehnyt mieli lähteä pyytämään hiljaisuutta, joten löimme kamppeet kasaan ja ajoimme pari kilsaa eteenpäin huoltoaseman pihalle jatkamaan unia.


Ruska haistelee,joka kohta kotona...


Sunnuntaina matka jatkui pohjoista kohti, vielä pitkät yöunet Sudsvallin alapuolella ja maanantaina viimeinen taival kotiin. Kilometrejä kertyi 5000, hieman pitkiä oli välit ajella… onneksi auto kesti reissun ilman ongelmia! Reissu oli aivan huippu, Norjan Ja Pohjoismaiden tokovalio arvo, Islan&Anetten tapaaminen, Suomin&Madsin tapaaminen, upeat maisemat Norjassa ja Tanskassa ja kun kaikki meni muutenkin hyvin, ei voi kuin olla tyytyväinen!