Matkasuunnitelmat Pariisiin aloitettiin hyvissä ajoin jo edellisvuoden lopulla. Alun perin ajatus oli lähteä paikanpäälle vain turistina lentämällä, mutta pikkuhiljaa ajatus kesälomareissusta Euroopassa vei voiton. Tutkittiin eri reitti vaihtoehtoja, mitä neljään viikkoon saisi mahtumaan. Ilmoittautuminen näyttelyyn, ja caravan parkin varaaminen vahvistivat lopulta reissun toteutumisen.
Tehtiin laskelmia, mitä kautta ajallisesti ja rahallisesti olisi edullisinta ja nopeinta ajella Ranskaan, ja päädyimme unohtamaan kalliit lauttamaksut ja ajamaan Haaparannan kautta mennen tullen ja palatessa.
Kevät meni mukavasti, pentusuunnitelmat totetutuivat, ja tieto siitä, että Ruska on karvaton juuri heinäkuussa, ei reissun hohtoa himmentänyt. Maailman Voittajaan mentäisiin nakuna, reissulla oli meille paljon muutakin annettavaa. Keväällä tuli sitten eteen työpaikan vaihto, ja siinähän paloi kesälomat. Työhaastattelussa kerroin kuitenkin ”suuren murheeni” ja sainkin sitten sovittua kolme viikkoa lomaa reissuun, eli loma lyheni vain viikolla. Juhannus vietettiin rattoisasti autoa pakkaillen ja kaupasta ostoksia tehden. Kolme viikkoa asuntoautoelämää edessä.
Reissuun lähtökin oli viimeiseen hetkeen pientä vipinää, sillä pitihän pohjoiseen järjestetyt PK Rotumestaruuskisat käydä ensin kisamassa. Tottis ja maastot olivat ilta yhdeksältä suoritettu, ja kun palkintojenjako alkoi vasta puolen yön jälkeen, päätin pyrähtää 150km Torniosta Tyrnävälle. Suihku, vaatteiden vaihto ja viimeiset kamppeet autoon ja tien päälle. Ehdimme hyvin juuri takaisin pokkaamaan rotumestis jäljen pronssia. Ja yöllä jatkoimme matkaa Ruotsin puolelle, aamu kolmeen jaksoimme ajella. 3 tunnin ”yöunilla” matka jatkui läpi Ruotsin, seuraava yöpyminen Tukholman alapuolella. Maanantaina päästiin hyvissä ajoin Tanskaan, mutta matka tyssäsi siihen. Moottoritiellä oli tietyö, joka ruuhkautti liikenteen, ja etenimme 4,5 tunnissa vain 10 km!!! Eikä mitään opasteita kiertotielle! Siinäpä se päivä vierähti, ehdimme kuitenkin illan lauttaan Rodbystä Puttgardeniin, ja yöksi Saksan puolelle.
Tiistai aamuna matka jatkui, ja seuraava pysäkki oli Belgiassa. Ja siitä olikin enää pieni mutka Pariisiin. Olimme siis hyvin aikataulussa, ja suunnitelma ajaa tämä alkumatka suorinta tietä oli sujunut Tanskaa lukuun ottamatta hienosti. Siihenpä se hienous sitten loppuikin, pääsimme tutustumaan Ranskalaiseen tapaan järjestää Maailman Voittaja Näyttely 2011!!!
Ensimmäinen mutka matkaan tuli, kun navigaattorissa oleva osoite vei meidän lentokentälle. Onneksi maailma on pieni, ja satuimme toko maajoukkueen hotellin kulmille ja siellähän oli Oululaisia ulkoiluttamassa koiriaan. Riitta ja Tarja opastivat meidät eteenpäin, ja saimme vielä metrokartankin mukaan samalla. Matka siis jatkui vielä vartin verran, tai ehkä tunnin, sillä emme vain osuneet oikeaan risteykseen. Lopulta ranskaa puhuva tumma mies ohjeisti meitä käsimerkein jonnekin suuntaan, ja löysimme näyttelyalueelle.
Seuraava koettelemus oli auton saaminen caravan alueelle. Tanskassa kun parkkiin ajettiin jonossa ,haettiin tiskiltä parkkinumero, ja opastettiin paikoille asti. Mutta miten homma toimi Ranskassa? Menimme portille, missä mies katsoi maksukuittimme ja huusi ranskaksi vain jotain ja huitoi meitä häipymään päätä puistellen. Ajoimme toiselle portille, missä mies katsoi paperimme ja toimitti takaisin äskeiselle portille. Reippaasti siis takaisin, mistä taas takaisin Siinä vaiheessa tuntui että itku tulee, kun eihän täällä saa mistään mitään tolkkua, kun kukaan ei halua puhua englantia. Olimme toista tuntia jo koittaneet selvittää minne mennä. Saimme viereemme ruotsalaisen auton, jossa oli yhtä ihmetteleviä ihmisiä. Selvitimme tilannetta, ja lähdimme yhdessä puhuttamaan portinvartijaa. Ja alkoihan sieltä tulla selvyys, kun parin ison miehen kanssa asioita hoideltiin. Parkkimaksu piti käydä vaihtamassa näyttelyalueella kulkukorttiin. Lähdimme kulkemaan meille osoitettuun suuntaan, portit olivat kiinni ja 200 metrin päästä löytyi kulkuaukko. Sitten sisälle halliin, missä rakennus oli täydessä vauhdissa. siinä ihmeteltiin että minnehän tästä? Onneksi vastaan tuli ruotsalaisille tuttu henkilö, joka opasti meidät eteenpäin. Pieni infopiste löytyi pitkine jonoineen. Lopulta käsissämme oli parkkikortit ja pääsimme caravan alueelle.
Edessä seuraava pieni shokki. Alue oli asfalttia, no ei kai siinä mitään, saimme auton reunalle parkkiin. Vedettiin sähköt, jotka katkeilivat kahden eka päivän aikana muutaman kerran. Lähdimme katselemaan paikkoja, missä wc:t ja suihkut. Ei missään! Jututettiin muita suomalaisia, ja kaikki kiroilivat. Alueella ei siis ollutkaan järjestetty kuin ”puhdas” vesi ja katkeilevat sähköt. Ja tätä ihmettelyä saimme kuulla monen muunkin kansalaisuuden suusta. Löysimme vesipisteet, ja päätimme hakea heti kaikki astiat vettä täyteen ja täyttää vesisäiliönkin piripintaan. Se olikin hyvä päätös, sillä myöhemmin selvisi, että puhdas vesipisteen yhteyteen, toiselle puolelle tankkia, tyhjennettiin myös kemialliset wc:t…….. Ja kun alueella majoittui kymmeniä asuntoautoja ja –vaunuja, säiliöitä tyhjennettiin päivittäin useasti. Oli siis onni, että autossamme oli suihku. Tyhjensimme pienen varastona toimineen suihkukopin parempaan käyttöön.
Alueelle tuotiin roskalaatikot vasta toisena päivänä, siinä vaiheessa oli pari puhelinkoppia täyttynyt roskapusseista. Alue alkoi näyttää sotkuiselta, ihmiset eivät siivonneet koiran kakkoja, ja roskia heiteltiin maahan. Perjantaina tilanne oli jo paha. WCn tyhjennysaltaan olivat täynnä ja tukossa, ja joku oli jo tyhjentänyt WCnsä sadevesikaivon päälle. Ihmettelin sitä hajua, kun palasimme näyttelyalueelta autolle, ja pian syy selvisi. Ei tarvinnut kauan miettiä päätöstä, siirsimme automme toiseen päähän aluetta. Siellä olikin huomattavasti siistimpää ja rauhallisempaa, mitä nyt ihmiset todellakaan eivät välitä koiriensa kanssa liikkuessaan. Hyvin mielellään tullaan siihen auton likelle, ja annetaan koiran nostaa koipea vaikka markiisin naruille. Samoin monet eivät vaivautuneet kävelyttämään koiriansa yhtään, vaan tultiin muutama metri omalta autolta pois, ja siinä seisoskeltiin pyörätien poskessa odottamassa, josko se kakka sieltä tulisi. Ja ehkä yksi kymmenestä siivosi tarpeet pois.
Alue avattiin keskiviikkona, ja perjantai iltana saapui ensimmäinen jäteauto paikalle tyhjentämään pieniä p-kaivoja. Roskalaatikot pursusivat yli, ne tyhjennettiin lopulta lauantaina. Vettä emme uskaltaneet hanasta enempää hakea, jotkut sitä noutivat jopa samaan aikaan kun jäteauto tyhjensi toista säiliötä…. Alueella ei ollut minkäänlaista vartiointia tai kulkulupia ihmisillä, siellä sai liikkua kuka vaan. Tanskassa alueella pääsi vain rannekkeella. Tanskassa saimme myös nauttia suihkuista, wc:stä, ruokakaupasta ja iltaisin siellä myytiin grillattuja herkkuja. Täällä ei mitään, sontaa silmän kantamattomiin…..
Torstaina vietimme vapaapäivää ja ajettiin metrolla Pariisin keskustaan. Kierrettiin suurimpia nähtävyyksiä, Notre Dame, Eiffelin torni, Riemukaari ja Champ De Elysee. Kaunis kaupunki, missä riittäisi nähtävää useaksi päiväksi. Ehkä vielä joskus tutustumaan paremmalla aikaa Pariisiin uudestaan.
Perjantaina oli ensimmäinen näyttelypäivämme, ”Ranskan Voittaja” joka huhujen mukaan olikin vain ihan normaali KV näyttely? Näyttelypaikalle kävelimme parin sadan metrin matkan, ja ihan uskomaton se siivo. Ihmiset olivat jättäneet maahan ilmeisesti kaiken mitä käsistä voi pudottaa… ja joka askeleella sait varoa etten astu koiran jätöksiin. Me koirankakka pussi talutushihnassa liikkuvat taisimme olla joku kummallisuus. Sisäänpääsy oli oma juttunsa. Jonotimme, Ruskan sirun ja rokotusten tarkastus ja sain rannekkeen. Janne ei sen sijaan päässyt siitä sisään, vaan hänet toimitettiin ”tuonne päin” Sovimme että nähdään kehän reunalla. Tunnin päästä sieltä tuli aika vihainen mies;)
Hän oli etsinyt sisäänpääsyä koko ajan, ja lopulta palannut takaisin sille portille, mistä lähti. Siinä olivat sitten järjestäjät ihmetelleet jälleen, että mistähän niitä lippuja saa. Lopulta muutama supisuomalainen kirosana ja Jannekin sai rannekkeen, eikä tarvinnut edes maksaa;) Hallissa kehät olivat todella suuret, ja hyvin matotetut. Tilaa oli häkeille mukavasti ihan kehän reunoilla. Kehätoimitsijalla sen sijaan ei ollut juurikaan käsitystä, kuinka kehä pyörii, missä vaiheessa tulee SERTistä tai CACIBista kisaavat koirat kehään, ja ketä sinne ylipäänsä tulee. Tuomarikin seisoi kehässä välillä aika kypsän näköisenä. Mutta saatiinhan siellä kaikki lopulta jaettua.
Lauantaina oli vuorossa bordercollie kehässä Maailman Voittaja 2011. Saatiin suomalaista seuraakin kehän reunalle. Siinä me Halmialan Marjon kanssa ihmettelimme, kuinka suuressa maailmassa koiria edelleen laitetaan kehäkuntoon kaikkia meillä kiellettyjä aineita turkkiin lisäten. Pikkuisen nauratti suihkutella vettä karvattoman koiran turkkiin, jotta edes vähän saisi ”volyymiä” siihen… Jälleen kehätoimitsija huuteli kehään koiria ihan väärin, mm. meidät, tehtiin siis ylimääräinen ”kunniakierros” käyttöluokan voiton jälkeen. Maailman Voittaja tittelin sai kaunis, mutta aika pieni narttu Sporting Field`s Heiress Frank Kanen tuomaroimana.
Tunnelma kehän laidalla oli oikein mukava, tutut ja tuntemattomat kävivät jututtamassa ja saimme mukavia uusia tuttavuuksia.
Kehän jälkeen suunnistimme hakemaan heisimatolääkityksen eläinlääkärille, ja voin vain todeta että onneksi minulla oli maan kieltä taitavasti puhuva Marjo siinä vaiheessa mukana, olisi kyllä jäänyt muuten eläinlääkäri tapaamatta. Passiin lyötiin leimoja kolmelle sivulle, että lääkitys oli ainakin vahvistettu! Mutta eihän sitä kukaan millään rajalla halunnut nähdä
Lauantai ilta sujuikin sitten tokon MM kisoja seuratessa, shoppailut jäivät katselu asteelle, sen verran kallista oli kaikki tarjolla oleva. Sunnuntaina suuntasin vielä aamupäiväksi tokokatsomoon, mutta tuomareiden jäädessä pitämään pitkää ruokatuntia, päätimme lähteä jatkamaan matkaa.
Oli oikeasti ihana karistaa Villepinten tuoksut taakse, ja suunnata Ranskan maaseudun läpi kohti Saksaa. Kesäloma reissumme jatkui tästä Saksan ja Itävallan rajalle, mistä lähtee saksan Alppireitti. Ajelimme aivan huikean ihanissa maisemissa vuoristoteitä ylös ja alas, kohti Munchenia. Siellä vietimme hiljaisia tunteja Dachaun keskitysleirillä, historian julmuuksia ihmetellen. Munchenissä tapasimme myös SIMARO bordercollie kasvattajan Silvian perheineen, jonka luona vietimme yön, ja jutunaiheet koirista eivät loppuneet kesken. Sieltä alkoi suunta ”ylöspäin” kohti pohjoista kotimaata, Saksassa löydettiin vielä yksi muutaman tunnin liikenneruuhka paikka, mutta muuten reissu meni aivan loistavasti. Koiran kanssa matkustaminen oli helppoa, joillain leirintäalueilla ei oteta koiria alueelle, ja yhden kerran menimme sellaiselta yöpaikkaa kyselemään. Ruokapaikoissa saimme pitää Ruskan mukana, ja aina tuotiin vettä tarjolle rapsutusten kera. Meillä on ollut punkkipanta käytössä, ja ainoatakaan punkkia ei ole tarvinnut Ruskasta irrottaa, eli sekin tehosi loistavasti. Kaikenlaista lääkitystä ja sidetarpeita oli tietenkin mukana, mutta onneksi mitään ei tarvinnut käyttää.
Nyt on siis Pariisin Maailman Voittaja näyttely nähty ja koettu, ja päällimmäisenä on mielessä, että ei koskaan toista kertaa…. Mutta silti jo kotimatkalla aloimme suunnitella ensi kesän reissua, ja jos se toteutuu, niin ehkä kierrämme Ranskan kaukaa, mutta käymme katosmassa millaiset näyttelyjärjestelyt on muissa Euroopan maissa;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti